maanantai 29. heinäkuuta 2013

Juhlahumua



Menestyksennälkäisen urheilijan arki pyörii harjoittelun, syömisen, levon ja kenties opiskelun/työn ympärillä. Välillä on hyvä nähdä kavereita ja mahdolliselle parisuhteellekin pitäisi löytää aikaa. Kulunut viikonloppu palautti yksien häiden ja kolmien rippijuhlien muodossa varmasti monen vuokselaisen mieleen sen, että hikisen arjen keskeltä voi hypätä välillä pois ja antaa juhlahumun viedä mennessään…

Lieksalaislähtöinen joensuulaisvahvistus Simo Turunen sanoi lauantaina ”tahdon” Hämeessä. Juhlissa mukana oli pieni iskujoukko (Toiviainen, Kotro ja tietysti Marjut-sisko) ”seuran lippua heiluttamassa”. Suunnistus oli vahvasti esillä häissä mm. polttarikoosteiden ja pihasuunnistuksen muodossa, mikä sai itseni jälleen kerran ajattelemaan sitä, kuinka urheilijan pyrkimykset kavuta huipulle tarvitsevat myös lähipiiriä ja tukijoukkoja. Simolla nämä tukijoukot ovat ainakin kunnossa, sillä nykyinen vaimo on hyvin mallikelpoinen kisakannustaja ja arjen huoltaja. Toivottavasti tuore rouvakin nähdään kartta kourassa tulevaisuudessa. Talvella SM-sprintin menestyksen jälkeen muistan Simon kertoneen, että ”nyt, kun on saanut elämänarvot kohdilleen eli perheen, työn ja urheilun tasapainoon, suksikin kulkee paljon paremmin, kun se hisu ei ole enää ainut asia maailmassa. Menosta on tullut rennompaa ja elämästä nauttii enemmän.” Viisaita ja kantapään kautta opittuja sanoja Turusen pojan suusta. Pihasuunnistus sujui muuten sen verran mallikkaasti, että kilpailuorganisaatio lupasi hoitaa seuraavien Eukkorastien järjestelyt..;)

 
Sunnuntaina taasen seuran ”pikkutytöt” Liisa, Roosa ja Sonia viettivät konfirmaatiojuhlaa. Nuoren elämässä rippikoulu on edelleen yksi oleellinen etappi ja askel lapsuudesta kohti aikuisuutta. Kuten kuvastakin näkyy, viimeistään nyt on jo korkea aika myöntää, että näiden nuorten neitojen lempinimi ”pikkutytöt” alkaa olemaan menneen talven lumia.








Nauttikaa kesästä ja kuunnelkaa Mambaa! Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä...
-anni-

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tarkkaa suunnistusta! Vai tarkkuussuunnistusta?



Kainuun Rastiviikko ja MM-kisat alkavat kääntyä voiton (tai ehtoon) puolelle. Tänään kilpailtu 3. osakilpailu poikkesi maastoltaan täysin kahdesta ensimmäisestä. Jos Tipasoja tarjosi hyvää näkyvyyttä ja nopeaa loikotusta kangasmaastossa niin Vuokatinvaaran Koulurinne oli täysin sen vastakohta. Peitteiset jyrkät rinteet, tiheiköt, tarkat rastipisteet ja hyvin pienipiirteiset alueet antoivat varmasti taidollista haastetta kokeneellekin koukkupolvelle. Onneksi ennen lähtöä Asikaisen Mara valisti allekirjoittanutta keltanokkaa vaaralla suunnistuksen nikseistä. Nöyrin mielin, ”oikea taso” mielessä ja kompassiin tarkasti tuijotellen rastit löytyivät lopulta yllättävän hyvin.

Tämän linkin takaa löytyy tuloksia koko viikon ajalta:

Vuokatinvaaran maastossa piti siis suunnistaa tarkasti, mutta hieman yllättäenkin Urheiluopiston lähialueella on päässyt tutustumaan myös hyvin toisenlaiseen tarkkuutta vaativaan suunnistukseen eli tarkkuussuunnistukseen ja sen eri muotoihin.

Tarkkuussuunnistus on suunnistuksen taitolaji, joka ei mittaa juoksunopeutta vaan kartanlukutaidon täsmällisyyttä ja tempossa myös nopeutta. Kilpailijoiden tehtävänä on ratkaista, mikä maastossa olevista 1-5 rastilipusta vastaa karttaan piirrettyä ja rastimäärittein tarkennettua rastipistettä. Vuokatin tarkkuussuunnistuksen MM-kisoissa on ensimmäistä kertaa kaksi erillistä kilpailua; normaalikilpailu (avoin ja paralympiasarja sekä joukkuekilpailu) ja tempo. Miehet ja naiset kilpailevat samassa sarjassa. Normaalikilpailussa kilpaillaan parhaista pisteistä (oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen) ja tempossa oikeat vastaukset pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti (väärästä vastauksesta tulee sakkosekunteja) eli paras aika voittaa.

Tänään Suomi sai menestystä normaalikilpailun avoimessa sarjassa runsain mitoin, kun suomalaiset miehittivät sijat 1,3 ja 4. Huomenna vuorossa on tempo, jonka karsinta käydään aamupäivällä aivan Urheiluopiston vieressä. Kun KRV:lla vietetään välipäivää, on oivallinen tilaisuus käydä kurkkaamassa, mitä ihmettä tarkkuussuunnistuksessa tapahtuu. Toisaalta huomenna jännitystä tarjotaan myös suunnistuksen MM-kisoissa keskimatkan kilpailussa. Äänijänteiden kestorajoilla mennään. Hyvä Suomi!


Flunssaisin terveisin,
Anni


PS: Jos joku on pihalla siitä, missä mennään keskimatkan suhteen, niin linkin takaa löytyy päävalmentaja Juha Tainin haastattelu.
https://www.youtube.com/watch?v=I7E2q4GGNZk&hd=1

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Suuria unelmiiii...



Kultaa ja pronssia. Boström ja Niemi. Siinä päivän sanat.

MM-kilpailut saivat huikean avauksen, kun naisissa Venla Niemi saavutti yllätyspronssia Simone Nigglin viedessä MM-kultaa 21. kerran. Ensin Niemelle tarjottiin neljättä sijaa, mutta sveitsiläisen Wyderin hylkäys pelasti suomalaisten päivän. Kannattajien äänijänteitä koeteltiin viimeistään siinä vaiheessa, kun Mårten ”Måre” Boström kellotti kirkkaan kärkiajan ja takana lähteneet sortuivat yksi toisensa jälkeen virheisiin. Suomelle kultaa miehissä! Kukapa olisi uskonut? Suomalaiset ovat onnistuneet kääntämään kotikisojen paineet positiiviseksi voimaksi ja jää on murrettu tulevia kisoja ajatellen. Tämä lupaa hyvää! Kotikisoista puheenollen…

 











Tänään julkaistiin virallinen tieto siitä, että 11.6.2014 SK Vuoksi järjestää suunnistuksen maailmancupin osakilpailun. Suomen Suunnistusliiton uutinen löytyy linkin takaa:


Puuhapetet Similä ja Juutilainen ovat pitkin päivää kulkeneet vihko kourassa ympäri Katinkullan ja Hiukan kotikatsomoita mielessä vain yksi kohde; vuoden 2014 sprintti Imatralla. Muiden virheistä yritetään ottaa oppia ja hyvin onnistuneita asioita kerätään talteen kynä sauhuten. Ajatusmylly käy siis tiiviillä tahdilla ja on varmaa, että kisakoneisto vaatii monipäisen talkooväen taakseen. Pistäkää päivämäärä jo korvan taakse muistiin;)

Huomenna vuorossa on MM-kisoissa pitkän matkan finaali ja Kainuun rastiviikolla välipäivä. Vuokselaiset paneutuvat runkovahvuuden kehittämiseen punttitreenin muodossa. Sitä odotellessa…näihin kuviin ja tunnelmiin.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kainuu käyntiin



Kainuun rastiviikko ja samalla MM-kisat polkaistiin käyntiin Sotkamon Kumpulassa. Ensimmäisenä kisapäivänä kilpailijat saivat alleen vauhdikkaan ja melko suuria korkeuseroja sisältäneen kangasmaaston. Kainuuseen on saapunut kenties MM-kisojen innoittamana huomattavasti tavallista enemmän suunnistajia ja myös SK Vuoksi oli edustettuna 52 osanottajan voimin.

Mukana oli naisten yleisessä sarjassa jopa kaksi ensikertalaista Kainuun Rastiviikon kävijää. Anni Toiviainen ja Marina Ivanova pääsivät kokemaan D21A-sarjassa ensimmäistä kertaa rastiviikon tunnelman. Marina vertasi Imatran Fin5-rastiviikkoa, Jukolaa ja tämänpäiväistä Kainuun rastiviikon osakilpailua tunnelmaltaan hyvin samankaltaisiksi. Väenpaljous, hieno sää ja kilpailun jännitys loivat hyvää henkeä ja maasto oli erinomainen suunnistaa. Etenkin loppumatkasta väkeä oli menossa paljon samoille rasteille, joten heidän apuaan pystyi hyödyntämään. Anni lisää, että myöhemmin lähteneillä polkujakin oli ehtinyt syntyä ja niistä sai myös apua. Toisaalta rasteja oli runsaasti ja piti olla hyvin tarkkana mihin on menossa.

Marinalle tärkeintä on nauttia suunnistuksesta ja pitää hauskaa. Sijoitustavoitteet eivät ole minulle tärkeintä, vaan hyvänolon tunteen saaminen kisan aikana. Annille tavoitteet selkenivät ensimmäisen kilpailun jälkeen, kun tahmealla suorituksella irtosi 16. sija. ”Kyllä vähintään 10 sakkiin on muissa kisoissa tavoiteltava, suunnistuksen koossa pitäminen ja juoksuvauhdin löytyminen ovat tärkeitä tavoitteita. Suoritusvarmuutta ja kovia treenejä täältä haetaan.”

Välipäivinä Anni aikoo tehdä hyviä treenejä Vuokatin maastoissa talvikautta ajatellen. Myös maanantain sprintti on päästävä katsomaan ja muutenkin MM-kisoja on mukava seurata niin paljon kuin mahdollista. Marinalle sen sijaan suunnitelmat ovat vielä hyvinkin avoinna. ”Olen lomalla!” hän huudahtaa.
Kysyttäessä Marinalta suosikkeja MM-kisoissa joutuu hän hetken aikaa miettimään. Uskon, että miehissä venäläiset vievät miehissä ja suomalaiset naisissa. Diplomaattinen vastaus.

Huomenna Kainuussa on siis välipäivä ja MM-kisoissa ohjelman täyttää sprintin karsinta ja finaali sekä MM-kisojen viralliset avajaiset.