Suunnistusripari Kuortaneella

Voin sanoa tehneeni onnistuneen valinnan siinä, että ilmoittauduin pari vuotta sitten Kuortaneelle suunnistusriparille. Idea tuli, kun sain tietää, että eräs kaveri olisi lähdössä kyseiselle leirille. Innoissani odotin riparia kevääseen saakka, kunnes seurakuntaan tutustuminen ja ennakkotehtävät alkoivat todella painaa päälle. Jollain tavalla sain kuitenkin ennakkojakson suoritettua hiukan ennen kesäloman alkua ja näin jäätiin taas odottamaan itse leiriä!

Leiri alkoi ja tuntui vähän epätodelliselta, kuinka nopeasti aika oli kulunut. Ensimmäisenä päivänä sain saman tien tutustua uusiin ihmisiin, eikä enää illalla jännittänytkään niin paljoa kuin ennen leirin alkua. Päivien ohjelmat olivat usein samantyylisiä, riippuen tietysti oliko harjoituksia yksi vai kaksi. Harjoituksiin kuului suunnistusta, lihaskuntoa, jalkapalloa ja pitkä lenkki. Sunnuntaina levättiin, joten silloin ohjelma oli rennompi ja pidettiin harjoittelustakin lepopäivä. Unohtamatta sunnuntaina ollutta ensimmäistä kauppareissua, taisivat olla riparin kohokohtia!

Harjoitusten lisäksi päiviin kuului jumis, sessioita eli oppitunteja, hartauksia, iltaohjelma ja joinain päivinä ylläreitä. Ryhmän yhteishenki parani koko ajan. Esimerkiksi retkipäivä, iltaohjelmat ja saunailta kohottivat yhteishenkeä. Isoset huolehtivat iltaohjelmien suunnittelusta, sekä toteutuksesta ja minusta tuntuu että kaikkien mielestä ne paranivat loppua kohti, kun ryhmä tuli tutuksi.

Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka mukavaa oppitunneilla oli. Aiheista keskusteltiin paljon, eikä joka päivä tarvinnut istua neljää tuntia kuuntelemassa opetusta, kun tuntien määrä vaihteli kahdesta neljään. Aurinkoisina päivinä pääsimme ulos ja joskus saimme tehdä lyhyitä näytelmiä yms!

Jos leirin aluksi tuntui, että kymmenen päivää on pitkä aika, muuttui mielipide asiaan viimeistään viimeisenä iltana. Päivät olivat kuluneet niin nopeasti, etten enää ees muista mitä kaikkea niiden aikana oli kerennyt tapahtumaan. Viimeisenä iltana oli kaikilla todella haikea olo, kun alkoi miettimään, että seuraavana aamuna olisi edessä yksi elämän isoista tapahtumista. Taisi lähes jokainen itkeä siinä jonkun kyyneleen, mutta isoset muistuttivat että vielä on viimeinen yö jäljellä. ;)

Kokonaisuutena riparista jäi tosi hyvä fiilis. Päällimmäisenä mielessä on tero & antero ja viinirypäleet, myös uudet ja vanhat kaverit, joita on kova ikävä!

Neea